”Sori, mä vaan halusin sua niin paljon”

Hovioikeus 27.11.2015. Päivä 3/3.

Ihan kuin mun keuhkot olisi painuneet kasaan. Tänään mua ahdistaa vielä enemmän kuin eilen. Oon yrittänyt levätä ja koota mun ajatuksiani koko viime yön, mutta eilinen käsittely on jättänyt mut jotenkin todella voimattomaksi ja hauraaksi.
Ihan oikeasti onko mun pakko enää palata sinne?

Mä tiedän mitä ne tänään musta haluaa. Ne haluaa kysyä mun ja Danielin seksielämästä. Ne haluaa yksityiskohtaisen selityksen jokaiselle yölle, joista mä en halua koskaan puhua kenellekkään, edes mun parhaille ystäville tai terapeutilleni. Ja tänään mun täytyy selostaa taas ne kaikki vastenmieliset hetket mahdollisimman tarkasti täysin ventovieraille ihmisille.

Tiuskin mun äidille, joka yrittää jutella mukavia ja kääntää mun huomiota muualle. Enkä mä osaa edes pyytää anteeksi.

Mä laahustan saliin mun asianajajan perässä ja inhoan jokaista askelta jonka otan. Alan toivoa että saisin vaikka jonkun sydänkohtauksen niin mun ei tarvitsisi tehdä tätä tänään, eikä ehkä enää ikinä.

Istutaan alas ja mun asianajaja alkaa järjestellä papereita pöydälleen siinä mun vieressä. Mä palaan mun mielessäni siihen päivään kun mä ensimmäisen kerran puhuin kuulustelussa näistä asioista. Mun oli silloinkin vaikeata kertoa edes itse mitä mulle oli tapahtunut. Mä osasin vain kertoa kuinka mulla tuli jossain kohtaa Danielin kanssa tunne, että mä olin sen omaisuutta eikä mun mielipiteillä ollut enää merkitystä. Jos Daniel halusi seksiä niin sitten munkin oli haluttava. Sillä ei ollut enää merkitystä, että pyysinkö sitä lopettamaan, eikä edes sillä olinko mä hereillä vai en. Seuraavaksi mä sain lukea paperilta, mistä Danielia syytetään. ”Raiskaus”. Sitäkö se olikin? Voiko oma mies raiskata muka?

Silloin mulle valkeni ensimmäistä kertaa, miksi mulla oli niin paha olla ja miksi mä olin miettinyt että tää ei nyt voi olla ihan normaalia. Mä olin ajatellut että mulla on päässä vikaa kun edes olin ajatellut että tää ei ole kylläkään ihan ok mitä se tekee ja mä olin ajatellut olevani todella huono tyttöystävä kaikkine ahdistuneisuuden tunteideni kanssa.

Mä en ollut koskaan osannut edes yhdistää niitä tilanteita sanaan ”Raiskaus”. Mä olin aina ajatellut että mulle ei koskaan tapahtuisi sellaista. Mä olin aina ajatellut että raiskaus on sitä kun joku huppupää tulee vastaan pimeällä kujalla ja puukolla uhaten kaataa pusikkoon. Miten mä muka voisin ikinä tulla raiskatuksi omassa kotonani, oman puolisoni toimesta? Eihän sellaista voi tapahtua!

  
 

”Mut mä vaan vähän”, mä kuulen mun päässä Danielin kuiskivan mun korvaan kun selostan tapahtumia viileässä hovioikeussalissa ja mä alan voida todella pahoin. ”Sori, mä vaan halusin sua niin paljon”, sen sanat kaikuu mun pään sisällä.

”Miten sä selität sen että Mariella oli hereillä?”, syyttäjä kysyy Danielilta.
”No se piti semmosta ääntä että kyllä se tykkäsi siitä”, Daniel vastaa oksettavan ylpeällä äänensävyllään. Kuin kerskaillakseen.

Mun asianajaja alkaa huolestua musta ja kysyy kuiskaten miten mä pärjään. Sanon sille että mulla on tosi paha olo ja oksettaa.
Kokeilen mun pulssia joka on joku tuhat.
Keskityn tasaamaan mun hengitystä.

Ja just kun mä luulen että mä oon kuullut tänään jo kaikkea niin sairasta ja oksettavaa että tää ei voi enää pahemmaksi mennä niin Danielin asianajaja keksii repiä mut kappaleiksi. Se keksii verrata raiskausta verorikokseen.
”Näitä kertoja kun on ollut niin monta niin eikös näitä voi lukea samantien yhdeksi teoksi. Kun jos miettii että mä tilitän nyt tässä kuussa huonosti ja sitten taas parin kuukauden päästä sama juttu niin kyllä se katsotaan ihan yhdeksi kokonaisuudeksi sitten”, se perustelee näkemystään.

Mun tekis mieli nousta ylös mun tuolista ja käydä vähän ravistelemassa sitä. Mun tekis mieli huutaa sille, että ”SÄ ET JUST NIIN TEHNYT TOTA! SANO ETTÄ SÄ ET JUST VERRANNUT RAISKAUSTA JOHONKIN VITUN VERORIKOKSEEN?!!”.

Mun ei onneksi tarvitse nousta mihinkään, sillä syyttäjä puuttuu peliin hyvin nopeasti: ”Nää on nyt ihan eri asioita. Me ei voida täällä ajatella, että kun raiskaat kerran niin se piikki on sitten auki!”.

Mun kaikki kunnioituksen rippeet Danielin asianajajaa kohtaan on nyt loppullisesti valuneet alas jostain jäteviemäristä. En voisi enempää halveksua mitään niin paljon, kuin noita kahta miestä tuolla salin toisella puolella.

 
Tauko. Viimein. Mä kävelen ulos salista viimeisenä. Kuulen kun Daniel jää käytävään vaihtamaan sanoja asianajajansa kanssa. ”On joo aika rankkaa”, mä kuulen Danielin sanovan.

Raivo mussa kiihtyy aivan nollasta sataan ja kyyneleet kohoaa jälleen mun silmiin. Mun on pakko kiristää mun askelten tahtia ja puolijuoksen pois paikalta, etten nyt vain tekisi tai sanoisi mitään typerää. Tämä on hovioikeus. Täällä pitää käyttäytyä. Aivan sama miten sua raadeltaisiin palasiksi niin käytöstavat pitää muistaa. ”AI SULLA ON RANKKAA?!! VITTU SULLA VAI?!!”, mä kiljun pääni sisällä kun etenen kohti odotusaulaa.

Mun ystävät, jotka on kutsuttu tänään todistamaan, on ilmestyneet aulaan.
Mä viskon raivopäissäni laukkuni penkille. ”Nyt röökiä kiitos!”, mä ilmoitan ja mun ääni värisee. Mun ystävät pomppaa ylös penkistä, työntää mun kouraan tupakka-askin ja seuraa tupakointihuoneeseen. Mä saan tupakan vaivoin sytytettyä mun tärisevin käsin ja purskahdan samantien itkuun. Ystävät antaa mulle mojovan ryhmähalin. Silittää mun hiuksia ja selkää ja antaa mun itkeä. ”Vittu toi jätkä on vaan niin oksettava!”, mä saan sanottua.

Mut mä tiedän että nyt tästä eteenpäin mä pärjään taas ihan hyvin. Koska mun ystävät on täällä. Ja ne rakastaa mua ihan hirvittävästi.

Muuta en tartte.

Advertisements

6 thoughts on “”Sori, mä vaan halusin sua niin paljon”

  1. ”sometimes we miss the memorias, not the person”

    tsemppii sulle ihan hirveesti.. ”everything will be OK in the end. If it is not OK, then it’s not the end” ❤

    Tykkää

  2. En tiedä mitä sanoa. Kirjotat tosi upeesti ja kiinnostavasti, vaikka tää onkin vakava aihe. En voi koskaan ehkä ymmärtää miten pahalta susta tuntuu mut mun on vaan pakko sanoa että oot ihan älyttömän rohkea ja vahva. Oon sanaton. Sulla on ihmisiä jotka rakastaa ja välittää susta, pysy vahvana jatkossakin. En oo aiemmin kommentoinut sulle mutta nyt oli pakko, ja pysyn ehdottomasti lukijana. Kiitos että jaat tietoisuutta tälläisestä, oon ite vielä hetken aikaa alaikäinen eikä tulis ehkä mieleen ajatella mikä mua kohtaan on väärin tai sen sellaista. Kiitos että uskallat ja jaksat puhua tästä. Ihailen oikeesti sun vahvuutta. Jaksamisia tulevaan ja ihanaa joulun odotusta!

    Tykkää

  3. Oon sanaton. Tänään eksyin ekaa kertaa sun blogiin ja nyt sain kaikki luettua. Rakastuin heti sun kirjotustyyliin, osaat kertoa asiat niin, että ”tarinaan” pääsee mukaan. Välillä luin suu auki ihmetyksestä, välillä nousi kiukku ja suru ja myös muutamia kyyneliä, välillä satutti jopa lukea.

    Ihmisen, joka on kokenut näin paljon ja näin raskaita asioita täytyy oikeasti olla vahva! Moni ei pystyis tällaiseen. Haluan kiittää sua näistä kaikista asioista mitä oot jaksanut jakaa. Sun tekstit pistää ajattelemaan!
    Toivon sulle kaikkea hyvää! ❤

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s