Kun pelko jää päälle

2015/01/img_1662.png

17.01.2014 minulla diagnisoitiin traumaperäinen stressihäiriö (a.k.a PTSD) Ensimmäisen diagnoosin antoi lääkäri, jonka luokse äitini vei minut kun olin päättänyt lopettaa elämäni. Olin päättänyt kuolla. ”Sä olet normaali. Sun kokemasi jälkeen mä olisin enemmän huolissani jos sä et reagoisi millään tapaa”, lääkäri selitti.

Mä en ollutkaan hullu, vaikka olin jo pitkään itse uskonut niin. Diagnoosi antoi mulle lohtua. Vihdoin kaikelle mitä mä tunsin mun sisällä oli jokin nimi ja selitys. Mun ei tarvinnut kuolla, mä voisin selviytyä tästä, nyt kun mä itsekkin vihdoin tiesin mikä mua vaivasi.

2015/01/img_1661.png

Seuraavaksi mut arvioi erikoistunut psykiatri. Sain häneltä saman diagnoosin. Psykiatri kuunteli kun kerroin tapahtuneista olleen jo useita kuukausia, melkein vuosi aikaa, ja ihmetteli ääneen miten mä olen vielä hengissä niin kauan yksin ”sairauteni” kanssa elämisen jälkeen. Hän oli ihmeissään etten ollut saanut jo kauan aikaa sitten apua.
Psykiatri oli sitä mieltä että mun oli hakeuduttava välittömästi terapiaan ja määräsi mulle myös mielialalääkkeitä ja unilääkkeitä.

Lääkkeitä en syönyt kuin vähän aikaa, en pitänyt ajatuksesta että siirrän niillä mun ongelmia enää yhtään enempää tulevaisuuteen. Mun oli kohdattava tämä tässä ja nyt, jos halusin vielä joku päivä olla oikeasti onnellinen, elämänhaluinen, vapaa.
Terapiaan hakeuduin heti, mutta hoidon aloittaminen kesti ja kesti. Oli odotettava vakuutusyhtiön päätöstä mun hoitotarpeestani, koska itselläni ei olisi koskaan ollut varaa pulittaa kahtasataa euroa tunnilta. Mun piti myös löytää sellainen terapeutti, joka ymmärtäisi mistä puhutaan kun kyseessä on traumaperäinen stressihäiriö.

Löysinkin sellaisen viimein. Piia (nimi muutettu) ylitti kaikki mun odotukset. Se tiesi mun tapauksesta heti kaiken. Se osasi kertoa ja selittää mulle paremmin kuin mä itse että mikä mua vaivasi. Se huomasi mussa asioita joita minä tai kukaan muu ei ollut koskaan aikaisemmin huomannut. Ihan ensimmäisellä tapaamiskerralla Piia kertoi mulle että musta näkyy selkeästi ulospäin kaikki jännittyneisyys, se tapa millä istuin siinä kaikki lihakset jännittyneinä ja hartiat korvissa, kädet puristettuna nyrkkiin. Se kertoi että se kuulee mun puheesta että mä en hengitä. ”Sun hengitys on tollasta pintahengitystä, tuntuuko susta koskaan että sä tukehdut?”. Ai tuntuuko! Kysy mielummin koska ei tuntuisi!
Mä kerroin Piialle että mä hengitän aina näin. Ja että mä istun aina näin. Mä en osannut rentoutua. Mä pelkäsin että jos mä rentoudun niin mä kuolen.

Piia kertoi mulle että traumaperäinen stressihäiriö on semmosta kun pelko jää vaan päälle. Mun aivot on jossain vaiheessa aistineet vaaratilanteen ja vaaran ollessa ohi ne ei ole enää kyenneet ”palautumaan” siihen normaalitilaan. Ne lähettävät jatkuvasti virheellisiä viestejä hyökkäyksestä kaikkialle mun kehoa, jonka takia mä oon tavallaan koko ajan valmiustilassa puolustautumaan. Siksi mun lihakset on 24/7 jännityneinä, siksi mun syke on koko ajan huipussaan, siksi mun on vaikea vetää syvään henkeä. Siksi mä en pysty nukahtamaan öisin. Siksi mun on vaikea keskittyä. Siksi mä olen vihainen ja räjähdysaltis. Siksi mun tekis mieli joka aamu heittää hanskat tiskiin ja huutaa hyvästit koko paskalle maailmalle.

Mun aivot on muutenkin vittumaiset nykyään.
Elävät ihan omaa elämäänsä. Kun yritän muistella jotain tapahtumia niin on vaan pelkkää mustaa. Ne yrittää pimittää multa asioita jotka sattui, ettei mun tarvitsisi enää muistaa niitä, ne yrittää suojella mua. Mutta sitten ne läväyttää mun silmien eteen takaumia ja pistää mut elämään kaiken uudelleen mun mielessä aina silloin kun en todellakaan haluaisi miettiä niitä asioita. Keskellä kirkasta päivää. Kadulla, metrossa, työpaikalla. Ja silloin mä panikoin. Itken ja tärisen ja haukon happea ja ihmiset tuijottaa mua että mitähän toi sekoilee.

Välillä mun aivot pistää mut läpikäymään tapahtumia mun unissa. Ja kun mä herään omaan huutoni mä tunnen edelleen kipua kohdissa joihin mua lyötiin ja potkittiin. Näen mustelmat mun iholla. Meen suihkuun ja istun suihkun lattialla ja itken kun mua sattuu joka paikkaan. Tuun suihkusta ja katson peiliin ja mustelmat ja kipu on kadonneet.

2015/01/img_1659.jpg

Piia sanoi että kaikki tää on ihan tyypillistä.
Ja mä kun ajattelin että mä olen lähinnä seonnut?

Me tehdään usein terapiassa Piian kanssa semmosia rentoutus ja hengitysharjotuksia. Mä en saa vielä tehdä niitä kuin ihan muutaman minuutin kerrallaan, koska mun keho ei oo vielä tottunut niihin. Mutta ne alkaa toimia pikkuhiljaa, oon onnistunut jo nukuttamaan itseni niiden avulla. Usein noiden harjoitusten jälkeen mun pitää maata tai istua vähän aikaa, koska mua alkaa pyörryttää. Ihan kuin saisin yliannostuksen happea, mikä on muiden ihmisten maailmassa ihan normaalitapa hengittää.
Oon terapian jälkeen usein myös ihan poikki, ihan kuin olisin kovankin urheilusuorituksen just tehnyt.

Tällä viikolla tulee vuosi täyteen siitä kun mulla ensimmäisen kerran todettiin traumaperäinen stressihäiriö. Kävin lääkärissä arvioitavana. Diagnoosi on ja pysyy, mutta musta oli ihanaa kuulla se mitä lääkäri mulle sanoi: ”Sä näytät ihan eri ihmiseltä kuin silloin kun viimeksi nähtiin. Susta tolleen päälle päin huokuu että sä voit jo paljon paremmin, tosi kiva nähdä sut tollasena”.
Kuun lopussa käyn vielä erikoistuneen psykiatrin arvioitavana. Jännittää mitä se musta nyt sanoo.

Traumaperäinen stressihäiriö on veemäinen ”tauti” ja siitä ei välttämättä parane koskaan täysin. Mutta sen kanssa voi opetella elämään. Sen hoitaminen on 24/7 duuni ja se vaatii paljon kärsivällisyyttä ja taistelutahtoa. Se on aina läsnä, mutta sitä on mahdollista oppia kontrolloimaan.

Mä jaksan taistella, jaksathan sinäkin?

2015/01/img_1660.png

Mainokset

4 thoughts on “Kun pelko jää päälle

  1. Heippa Mariella! Löysin tän sun blogin ihan sattumalta, oot kyllä joutunu kokemaan lyhyessä ajassa enemmän kuin moni meistä joutuu kokemaan koko elämänsä aikana. Halusin vaan kommentoida ja kertoa, että oot superrohkea ja uskomattoman vahva! Tsemppiä sulle, toivottavasti törmätään joskus tulevaisuudessa! 🙂 T. Yläaste-ystäväsi Anni

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s