Salaisuus

Tarinan henkilöiden nimet on muutettu.

Oon viimein saanut mun elämäni jotenkin raiteilleen. Jättänyt kännisekoilut, alkanut taas treenaamaan, keskittynyt töihin. Mulla on mun kotini järjestyksessä, käyn hyvillä mielin nukkumaan. Kaikki tuntuu pitkästä aikaa todella hyvältä.

Oon saanut purettua mun sydäntäni painavia asioita poliisille kuulusteluissa. Oon vihdoin uskaltanut sanoa ääneen asioita, joista puhuminen on ollut kaikista vaikeinta. Oon saanut kertoa asioista mitä se teki mulle öisin kun mä nukuin.

Olo on jotenkin rauhallinen. Makaan sängyssä lämpimän peiton alla ja katson telkkaria. Mua alkaa väsyttää. Ihanaa. Kello on vasta vähän vaille kaksi yöllä ja mua jo väsyttää. Todella epänormaalia mulle joka valvoo kaikki yöt.

Laitan telkkarin kiinni ja halaan mun muumi-pehmolelua jonka sain siltä joskus lahjaksi. Nukahdan heti. Ihanaa.

Herään kun mun puhelin soi. Kello on joku kolme yöllä, en oo ehtinyt kauaa nukkua. ”Daniel soittaa”, lukee mun puhelimen näytössä. Mietin hetken vastaanko. Ei olla pitkään aikaan oltu tekemisissä. Se ei tiedä että mä oon käynyt puhumassa siitä. Se ei tiedä että mitä on tulossa. Viimeksi kun oltiin tekemisissä meillä oli jotain riitaa.

Mun uteliaisuus voittaa järjen ja vastaan sille.
Minä: ”Haloo”
Daniel: ”Moi, olitsä nukkumassa?”
Minä: ”Joo just nukahdin mut ei se haittaa.”
Daniel: ”Aa anteeks. Mä vaa mietin soittaa ku oon ihan tässä sun lähistöllä”.
Minä: ”Mitä sä täällä teet?”
Daniel: ”No mä olin jatkoilla mut lähin menee ja mul ei oo takkia enkä oikeen tiiä mis mä oon mut jossain meilahdessa”.
Minä: ”Mitä?! Sul ei oo takkia??! Siel on joku sata astetta pakkasta! Missä sun takki on?!”
Daniel: ”Emmä tiiä…. Mut joo sori ku häiritsin..”
Minä: ”Siis missä sä nyt olet?”
Daniel: ”No tääl o jotai taloja”
Minä: ”Eti nyt joku kadun nimi tai bussipysäkki sieltä!”
Daniel: ”No siis tos on bussipysäkki… Oota… Iha koht tulee joku tommone XX bussi”
Minä: ”No hyppää siihen se tulee ihan mun himan viereen”.
Daniel: ”Okei soitan kohta”.
Minä: ”Mut Daniel…. Tuut tänne sit vaan nukkumaan. Ymmärrätkö?”
Daniel: ”Joo kyl mä tajuun, höh, älä ny oo tollanen. Kiitti.”

Mä oon huolissani siitä. Sen ääni kuulostaa tosi humalaiselta. Ja ulkona on oikeesti tosi kylmä. Mun mieleen ei missään vaiheessa juolahda että se on aikuinen mies ja että se vois vaikka soittaa itselleen taxin. Mä vaan mietin että mun pitää huolehtia siitä nyt.
Ja jos sille sattuu jotain niin en ikinä anna itselleni anteeksi. Taidan vieläkin rakastaa sitä.

/home/wpcom/public_html/wp-content/blogs.dir/f63/76936141/files/2014/12/img_0761.png

Meen sitä vastaan pihalle. Se on ihan naamat. En oo varmaan koskaan nähnyt sitä niin humalassa. Se tärisee kylmyydestä, t-paidassaan siellä pakkasessa. Katse lasittuneena se hymyilee mulle ja mä halaan sitä.

Se kävelee kuitenkin ihan hyvin, ei huoju, ei tarvitse taluttaa. Pidän sitä varmuuden vuoksi kädestä kiinni kun kävellään rappuset ylös.
Se riisuu sen kengät ja jää höpöttämään diipadaapojansa mun eteiseen. Mä otan sitä kädestä ja ohjaan mun sänkyyn. Se on niin humalassa ettei itsekkään tajua kuinka kylmä sillä on. Riisun sen farkut ja peittelen mun peitolla. Kaivan kaapista vielä pari vilttiä sen päälle. ”Haluisitsä mennä kuumaan suihkuun?”, mä kysyn. ”Ai haluutsä suihkuun mun kaa?”, se virnuilee. ”Daniel!!! Lopeta! Mä tarkotin että jos sul on kylmä nii se voi auttaa!”, mä nauran. ”Tuu halii mua”, se sanoo. Ja mä meen sen viereen peiton alle ja otan sen mun syliin. Hieron sen käsiä ja halin ja yritän lämmittää.

”Miten sä ilman takkia sieltä jatkoilta lähit?”, mä tenttaan. ”Oltii Janin ja Niken kaa baaris ja sit joku muija oli sillee et nyt lähetää ja sil oli hirvee kiire nii sit lähin sen messii”, se kertoo.
”Aa eli menit sen luo ja se heitti sut pihalle ja päätit soittaa mulle?”, mä tuohdun. ”Eiku se muija ois halunnu mua, se riisu ittensä alasti ja oli siin iha valmiina mut sit mä en pystyny ku ajattelin sua”, se selittää.
”Joo just…. Mä veikkaan et ei menny ihan noin…”, mä huokaisen.
”Mä tiiän et kuulostaa tyhmältä mut noin se meni”, se vakuuttelee.
”Eli sit vaa lähit sielt ja jätit sun takin sinne?”, mä kysyn ärsyyntyneenä.
”Eiku se takki jäi jo narikkaan ku sil muijal oli hirvee kiire”, se vastaa.
”Okei, just just…”, mä vastaan.

Käännän kylkeä. Mua inhottaa että se valehtelee mulle. Tiedän että se valehtelee. Se ei saanut siltä ja epätoivoissaan kokeili sitten josko multa vielä irtois. Tekis mieli potkia se pihalle pakkaseen. Sanonkin sen ääneen ”Voisitko sä Daniel lähtee, mä en jaksa sua, sori. Voin soittaa sulle taxin..”
”Mut mä haluun nukkuu sun kaa, mul on ollu tosi ikävä…”, se lepertelee.

No vittu ihan sama sitten. Nukutaan nyt sitten.
Se halaa mua takaapäin ja mä nukahdan. Samaan aikaan tuntuu todella väärältä että se on siinä ja samaan aikaan tuntuu et just tässä on hyvä nukkua, sen sylissä.

Havahdun kun tunnen sen käden mun housuissa.
”Daniel! Mä sanoin että sä saat tulla tänne vaan nukkumaan!”.
”Mä en pysty nukkuu ku haluun sua niin paljon”, se sanoo ja alkaa riisumaan mun yökkärishortseja.
”Mä oon tosissani, nyt nukkumaan Daniel!”, mä huudan sille.
”Mä en tee mitään, anna mä vähän hieron itteeni suhun”, se laskee sen boxerit.
”Lopeta Daniel, mä oon tosissani!”, mä pyydän ja alan itkemään.
”Emmä tee mitään”, se vakuuttelee ja työntyy mun sisään.
Mä itken ja pyydän sitä lopettamaan. Yritän työntää sitä pois mutta se on painava. Se ottaa mun käsistä kiinni. Vangitsee ne.
Itken. ”Ihan vähän vaan, emmä tee mitään”, se hokee.

Miksei se kuule mun itkua?

Kun se on valmis se sammuu samantien.
Mä en pysty nukkumaan. Meen suihkuun ja istun siellä niin kauan että sormet menee rusinoiksi. Valvon koko yön polttaen tupakkaa ja miettien miten mä taas onnistuin samaan itseni tämmöiseen tilanteeseen. Mä oon tyhmä vitun idiootti joka ei ikinä opi. Ikinä.

Aamulla se on ihan pihalla. Sanoo ettei muista mistään mitään. Kerron sille että se on kertonut sen takin olevan narikassa, että sieltä kannattaa kysellä. Kerron sille mitä se kertoi sen jatkoista ja kerron miten se päätyi mun luokse. En kerro muuta.

Ehkä se ei itsekkään tiedä mitä se teki.
Ehkä se ei muista.

Mä olisin voinut olla vastaamatta sille.
Mä olisin voinut kehottaa sitä soittamaan taxin.
Mä olisin voinut heittää sen pihalle.

Mut koska mä en tehnyt niin, mä olen osasyyllinen. Mä olin selvinpäin. Se ei. Mun ois pitänyt käyttää mun järkeä eikä sydäntä.
Vittu mä oon idiootti.

Enkä mä puhu tästä kenellekkään. En sille. En poliisille. En terapeutille. En ystäville. En kenellekkään. En koskaan.

Päätän unohtaa, antaa anteeksi, kuvitella että tätä ei tapahtunut.

/home/wpcom/public_html/wp-content/blogs.dir/f63/76936141/files/2014/12/img_0765.png

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s