Elämääkin kauniimpi vaasi

Hänellä oli sellainen vaasi, pieni ja nätti kiva sisustuselementti. Oli ostanut jostain egyptistä matkamuistoksi.

Mä rikoin sen vaasin. Suutuspäissäni kun heitin koristetyynyllä hyllyä jossa vaasi niin ylväänä seisoi ja vaasi putosi. Se meni palasiksi.

Tajusin sillä sekunnilla että voi paska, kohta sattuu ja lujaa. Ja niinhän siinä sitten sattuikin.

Seuraavana aamuna oli hiljaista. Kuin tyyntä myrskyn jälkeen. Mä katselin itseäni peilistä samalla kun odottelin aamukahvin valmistuvan. Mä katselin mustelmia mun käsivarsissa. Turvonneita silmiäni ja katsettani josta oli tullut harmaa. Mä näytin jotenkin todella vanhalta. Ja väsyneeltä. Mustelmia särki ja ranteita arasti. Tunnustelin kielellä haavaa huulessani. ”Tänään ei kannata syödä tomaattia tai mitään tulista”, mä mietin.

Meen sohvalle mun mieheni viereen.
”Pitäiskö meidän vähän puhua tosta eilisestä?”, mä kysyn hiljaa ja varovasti pitkän hiljaisuuden jälkeen. Mies on hiljaa ja keskittyy videopeliinsä.

Oon jo nousemassa ylös ja lähdössä pois kun mies vastaa mulle: ”Mua vituttaa et sä rikoit ton vaasin!”.

Olen sanaton.

Mies lähtee töihin.
Mä jään kotiin. Kaivan esiin vaasin palaset ja liimaan sen takaisin yhteen.
”Kuin uusi!”, mä mietin.

Mies tulee myöhään illalla töistä.
Mä vien vaasin sen eteen. Oon suunnitellut koko päivän mitä sanoisin. Se menis jotenkin näin: ”Siinä on sun vaasisi. Mä korjasin sen. Ilmottele kun oot korjannut mut.”
Jäädyn. Ja mun suusta ei pääse muuta kuin ”Anteeksi”.

Eikä me puhuta tästä enää tämän jälkeen. Ei muille, ei toisillemme.
Käperryn mieheni syliin nukkumaan. Palataan taas normaaliin elämään. Mun pään sisällä joku huutaa että VITTU MÄ VIHAAN SUA JA SUN VITUN HIENOA VAASIASI. Kunnes nukahdan.

IMG_4862.PNG

Mainokset

2 thoughts on “Elämääkin kauniimpi vaasi

  1. Tämä oli kuin minun kertomukseni. Erotuksena se, että rikoin ihan oman kipponi, jotta toinen tajuaisi, että olen todellakin vihainen siitä, miten minua kohtelee. Ja sen jälkeen, ikuisuudelta tuntuva sekunti, jolloin hänen kätensä olivat kaulani ympärillä ja kuinka kuulen sanat: ”Mä tapan sut”. Eikä mikään ollut kuin ennen enää koskaan, enkä koskaan saanut anteeksipyyntöä, koska se oli mun vika, kun rikoin sen kipon ja huusinkin. Ja häpeältäni en voinut kertoa kenellekään. Onneksi se suhde on jo ohi. Mutta en tiedä, koska selviän siitä niin, etten enää pelkäisi.

    Tykkää

    1. Kiitos kun jaoit kokemuksesi kanssani. Vaikka on aina tosi inhottavaa lukea että muillekkin on tapahtunut pahoja asioita niin silti siitä saa jotenkin voimaa, ettei oo yksin tavallaan kokemustensa ja muistojensa kanssa… Tavallaan ”yhessä me selvitään kyllä!” 😉

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s